Hii, täs jänskätään saako Suomen pojat pronssia ! Onpa sitten ollut hieno päivä taas kerran, siis kelin puolesta. Mulla on ollut vähän sellainen taantumapäivä tai selviytymispäivä. Eilinen oli rankka. En muistanut enää sitä kuinka paljon väsyttää kun valvot samoilla silmillä 24 tuntia. Lauantaina tai siis eilen menin aamuvuoroon seitsemäksi, onneksi työpäivä oli lyhyt ja loppui jo 12 jälkeen. Heräsin kuitenkin jo viiden jälkeen. Joo, oon hullu, mutta mieluummiin nautin mun aamupuurosta rauhassa, vaikka sitten joudun herään aikaisemmin. Meillä oli illalla työporukan kanssa virkistymisilllallinen cumuluksen huviretkessä siin koskenrannassa. Hyvää ruokaa ja hyvää seuraa, oppi vähän tuntemaan muitakin työtovereita. Kivan illallisen jälkeen jatkettiin juhlimaan. Mut on nyt sitten kastettu Tampereen yöelämään. Kyllä, tää oli ensimmäinen kerta kun pääsin yöelämään. :D Hyvin meni yö ja valomerkin jälkeen ja muutaman kommelluksen jälkeen pääsin kotiin viiden jälkeen. Väsytti kyllä melkosesti. Mun piti herättää Petjakin, kun olin jättänyt kotiavaimet kotiin. On mulla ihana mies <3
Tälle päivälle oli kyllä kaikenmoisia suunnitelmia. Suunnitelmat totisesti muuttui. Aamupala jäi vallan väliin ja kahden aikaan fillaroin hevaliin hakemaan rullan ja petjalle kebabranskikset. Ei tässä tänään ole sitten muuta kuin rullaa vedetty. Vieläkin on 1/3 jäljellä :D Mä lihavoidun, mutta sitä se pieni krapulateettää...
Mun onnekseni Petja sai houkuteltua mut pyöräilemään. Niin mullahan on ollut täällä nyt pyörä yli viikon jo. Ostin kun halvalla sain! Todella halvalla aivan tajuttoman hyvä pyörä. Bongattiin vaan loppuunmyyntimainokset yhen liikkeen ikkunasta ja mukaan tuli loistava kulkupeli. Siitä lenkistä, reilu tunti vain, mutta ihanassa säässä ja sain mä kauniin, melkein huomaamattoman päivetyksenkin (kun tarkasti katsoo). :) Tästä on hyvä laittaa uusi viikko käyntiin.
Niin ja löysin mä mekonkin Essin ylppärivalmistujaisiin. Mekkokriisi on onnellisesti hypätty yli ja nyt voi ottaa rauhassa. Jes!
Ei Suomi sitten juhli pronssijuhlia, mutta ylpeitä niistä saa silti olla! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti