Saa haukkua

Koljat on ollut meillä nyt 3 päivää ja voin kertoa todeksi, että itken kun kirjoitan tätä juttua. Itseasiassa olen itkenyt viimeiset kaksi päivää. Mun sisällä on yhtäaikaa niin kamala kuin helpottunutkin fiilis. Viemme Koljatin huomenna kotiin Alajärvelle.

Torstai ilta meni todella hyvin, kun saavuimme kotio Koljatin kanssa. Automatkakin sujui täydellisesti, vaikka luonnonvoimat vähän hidastivat matkaa. Satasen rajotuksella ajettiin väliin jopa 40 km/h lumisateen vuoksi. Eka yökin meni tosi hyvin, ei itkenyt takaisin kotio yhtään. Perjantaina huomasin, että koira seuraa meitä melkein koko ajan. Olin kyllä tietoinen koiralle mahdollisesti aiheutuvasta eroahdistuksesta kodinvaihdon myötä. Mutta en todellakaan osannut kuvitella, että se voi olla niin paha.  Koljat seurasi meitä siis todella paljon, ikään kuin vahti ettei lähdetä minnekään. Ja eihän me voitu sitten lähteäkään minnekään. Olimme nämä kolme päivää niin että jompi kumpi oli koko ajan kotona, koska Koljat jäi haukkumaan jos sen jätti yksin hetkeksikään. Se raapi oven karmeja ja ovia. Yritin heti alkaa totuttamaan sitä yksin oloon ihan alusta lähtien. Laitoin sen toiseen huoneeseen ja palkitsin kun koira oli kiltisti. Koira myös on tähän mennessä merkinnyt meidän sängyn ja "uuden" sohvan sillä välillä kun olimme saunassa. Torua koiraa ei voinut näistä teoista, koska emme saaneet sitä kiinni yksinteossa. Ei koira ymmärrä mitä se on tehnyt väärin, jos koiraa kurittaa vasta kymmenien minuuttien päästä teosta.

Soittelimme edellisen omistajan kanssa ja hän ymmärsi tilanteemme hyvin. Yritimme kuitenkin vielä katsoa miten koljat pärjäisi jos oikeasti jättäisi yksin kotiin vähän pitemmäksi ajaksi. No tänään jätin Koljatin yksin, kun menin pihalle. Olin poissa puolisen tuntia ja Petja oli onneksi Jämilla hiihtääs. Latasin netistä nauhurin, joka nauhoittaa tietyn korkuiset äänet. Kotiin tullessa kuulin koiran haukkuvan jo rapussa alaovella. Katsoin ja kuuntelin ääniraidan ja erittäin surullisena huomattuani miten meni. Koljat haukkui käytännössä koko ajan. Pisin tauko oli 28 sekuntia, muuten haukuntaa kuului noin 2-5s välein.  Soiteltiin uudestaan omistajan kanssa ja lopulta päätimme, että Koljat menisi takaisin.

Olisin todella koko sydämestäni halunnut pitää Koljatin meillä, mutta minulla ei olisi riittänyt päättäväisyyttä ja voimaa sitoutua sen koulutukseen. Keskustelupalstoilla on kamalia juttuja koirista jolla on todella paha eroahdistus. Itken täällä nyt tänään sen takia, että minulla tulee todella ikävä Koljattia, kun eilen vielä itkin sitä miten voin parantaa koiran olon, niin että sen voi jättää kotiin yksin ilman kamalaa huolta miten se pärjää. Oikiasti kiinnyin koiraan voimakkaasti, Koljat tuntui jo perheenjäseneltä ja rakkaalta sellaiselta. Kaikki ei vain mene niin kuin saduissa.

Luulin ja toivon sen menevän, mutta nyt voin todeta että ajattelin itsekkäästi ja naiivisti. Luulin, että kaikki menee niin hyvin, varsinkin torstaina kun tulimme kotiin, mutta ei ne mennyt. Mua siis saas haukkua. En ollut ajatellut aivan loppuun asti asiaa eli miettinyt sitä mitä seurauksia tällä voisi olla. En miettinyt vastausta kysymykseen : Mitä tapahtuu, jos Koljat ei sopeude meille? Tunnen itseni tyhmäksi ja epäitsekkääksi. En varmaan ikinä unohda kuinka ihana koira Koljat oli muuten, se oli täydellinen lenkkikaveri ja sitä kuinka se kaipasi haleja ja leikkiseuraa.

Toivon Koljatille hyvää jatkoa ja että se pääsisi viettämään elämänsä loppuun yhdessä kodissa, missä sillä olisi hyvä olla eikä tarvitsi pelätä jäädä yksin. Jos olisin voittanut eilen lotossa olisin heti ostanut omakotitalon meille, jotta Koljat voisi jäädä niin ettei naapurit kiristele hampaitaan päivittäisen haukkumisen ja ulvomisen takia. Vieläkin toivoisin, että Koljat voisi jäädä. Syytän itseäni varmaan vielä kauan, että hain Koljatin tänne ja kolmen päivän päästä vien sen takaisin.

Mutta elämässä jokainen näköjään tekee virheitä ja omassa elämässäni lasken tämän pahaksi sellaiseksi. Olisi pitänyt ajatella asiat loppuun asti, olenko todella todella valmis ottamaan aikuisen koiran kerrostaloon? En haluaisi joutua heittelemään koiraa kodista toiseen. Olen kuitenkin erittäin kiitollinen ja onnellinen siitä, että voimme viedä Koljatin takaisin ja pahalta tuntuu. Huomisesta tulee erittäin tunnepitoinen päivä. Yritän olla vahva, mutta tiedän että en pysty. Viimeiset päivät ovat olleet melkoista tunteiden myllerrystä jo nyt ja hermoni ovat olleet vähän hajalla. Eilen menin pää kipeänä ja silmät itkusta turvonneina nukkumaan.

Elämän pitää kuitenkin jatkua ja toivon, että pystyn jatkamaan sitä ilman ainaisia itsesyytöksiä.

Näköjään tuli vähän purettua... Toivottavasti joku tajuaa. Oikeasti mulla on todella paha mieli tän takia. ): Koljatilla tulee aina olemaan paikka mun mielessä, vaikka se ei meille jääkään. 

Poika nimeltä Koljat

Tekstin nimikin kertoo jo todella paljon. Koljat on 5- vuotiaan kääpiöpinseri pojan nimi, joka muuttaa meille nyt todennäköisesti torstaina. Eli meille tulee koira. Käytiin kattomassa poikaa viime lauantaina ja nyt se saa sitten uuden kodin meiltä. Vähän ehkä jännittää miten Koljat sopeutuu tänne :) Kaikinpuolin koira on todella valloittava poika. Näyttää erittäin kovikselta ja rohkealta kaverilta, mutta sisällä asustaa rapsutuksia ja haleja tarvitseva poika. Koljat, toisin sanoen kuulemma myös Koljatti, Tatti ja Martti :D (pojalla monia nimiä), pitää kissoista kovasti ja lasten (ihan pientenkin) kanssa viihtyy todella hyvin. Ainut, että se pelkää vähän miehiä ja on erittäin tietoinen omasta reviiristään. Koljat etsi uutta kotia, koska perheellä ei ole mahdollisuutta tarjota koiralle sellaista liikuntaa kuin se tarvitsee. Rakastuin siihen ja nyt saan tehdä piiiitkiä lenkkejä kaverin kanssa. Tälläistä mulle kuuluu nyt sitten :) Ei muuta.

Olin muuten sunnuntaina Kunkulla Mini-rogainingilla suunnistaas. Aah mä oon ylpee ittestäni ! En oo sitten taas sen jälkeen kun lopetin treenaamisen tehny noin piiitkää harjotusta. Kävelin/suunnistin 3 tuntia, rasteja keräättin vain 11, mutta vauhti ei päätä huimannutkaan. Kisan tarkotuksena oli siis 3 tunnin ja 5 tunnin sarjassa kerätä pisteitä keräämällä rasteja. Kaukasimmista rasteista sai tietysti eniten pisteitä. Ja palkinnoksi saatiin hyvää ruisleipää :D nojoo leipää tai ei, musta tuntu hyvältä liikkuu taas. Ensimmäisen tunnin jälkeen alkoi jo kyllä takareisiä kiristää ja maalissa kiristi jo kaikkia lihaksia, mutta itselleni suurena yllätyksenä tänään ei ollut mikään paikka kipee. Jotain kummaa siinä kyllä on... Tästä tää liikunnallinen elämänrytmi taas lähtee oikeen kunnolla käyntiin. Illalla käveltiin Petjan kanssa tunnin lenkki ihanassa kirpeässä syys säässä. Torstaina saan sitten jo viedä Koljattia tutustumaan Hervannan metsiin. :)

Viihdyn täällä (:

Niin lupasin tänään vähän kirjotella lisää. Aattelin kertoa millainen paikka Hervanta on. Täällä on todella kiva asua. Kaikki on lähellä ja helposti saatavilla. Ihan tuossa Hervannan keskustassa on Kauppakeskus Duo. Matkaa meidän talolta on ehkä noin kilometri. Duosta löytyy kaikki mitä tarvitset normaaliin arkeen ja myös muuhun tarpeeseen. Duossa on kolme kunnon ruokakauppaa, eli vaihtoehtoja riittää. Sen lisäksi siellä on Tokmanni, Tiimari, Alko, UFF, Ninja, Kultajousi, Linkosuon kahvila, Subway, Kotipizza, muutama parturikampaamo, hammashoitola ja jne.... Kaikkea mahdollista siis! Ei tarvitset edes bussilla lähteä aina Tampereen keskustaan etsimään jotain tiettyä. Lisäksi täällä on kirjasto, uimahalli, (jota tosin en ole vielä uskaltanut testata) ainakin neljä kuntosalia, jotka kaikki on kyllä maksullisia, jäähalli ja urheilukenttiä.  Muutakin tietenkin löytyy....

Meidän lähikauppoja on Sale ja K-Market. Ne on vähän lähempänä kuin tuo Duo, ehkä noin puolimatkassa. Lenkkimaastot on todella lähellä myös. Kilometrin päässä on Suolijärven ulkoilukeskus, missä on purkkari, niin kuin eilen kirjotin. Eli tekemistä riittää, jos vain on aikaa ja jaksaa lähteä tutkimaan :D

Mitä ihmisiin tulee niin täällä on niitä paljon, varsinkin opiskelijoita. Täällä on Tampereen Teknillinen Yliopisto, mikä kerää opiskelijoita tooodella kaukaa asti. Vaihto-opiskelijoita on huikeasti ja välillä tuntuu, että kun kadulla kävelee näkee enemmän ulkomaalaisia kuin suomalaisia. Mutta ei haittaa mua ainakaan yhtään. 

Elämä täällä on siis alkanut luistaa ihan hyvin. Olen kotiutunut hyvin ja voin alkaa jo sanomaan tätä kodiksi, vaikka koti on aina Kankaanpäässäkin :) Työrytmiin oon päässyt hyvin mukaan, vaikka niitäkin päiviä tulee vastaan, että lopetan tän ****** heti. Mutta kyllä noistakin päivistä selviän. Tää meidän kämppäkin näyttää jo ihan asuttavalta. Kaipaan kyllä vielä seinille jotain muutakin kuin pelkkää valkoista maalia :D Mutta mulla on jo ideoita, joista laitan kuvia tähän loppuun. Ja ai niin, vihdoin ja viimein sain laitettua mun puhelimesta sen keittön kuvan eli sekin löytyy lopusta. Aika taistelua se kyllä oli ja kirosin kännykän ja koneen moneen kertaan :DD

Kämppä alkaa siis olemaan myös tupari kunnossa, tosin siitä sen enempää en oo kerinnyt viel miettimään, mutta eiköhän tässä vielä aikaa ole kuitenkin. 

Nyt niitä kuvia! Tässä tulee muutama kuva mein kämpästä vielä (pieniä kivoja yksityiskohtia) ja sitten suunnitelmista mitkä pitää vielä toteuttaa ja tietysti se keittiön kuva !

Petjan palmut :D Se halus joskus tollaset, niin
kävin Ikeasta ostaas. 

Viltin, lehtien ja kauratyynyn "naulakko"

Mun aivan ihana ystävänpäivän kukka <3

Meillä ei oo vielä ollut lamppua ruokapöydän päällä,
mutta löydettiin tuollainen ihan kiva Clas Ohlsonilta.
Sitä ei saanut keskelle pöytää, mutta toimii tuossakin, pidän
noista kolmesta tuikkukipoista paljon :)

Uu nää mä haluan meidän television päälle. Sopis niin kivasti :) Ikeasta löysin
kerran kun kävin. Seuraavasta palkasta varaan 50€ noihin.

Haluaisin tilata netistä muutaman sisustustarran. Yksi olisi esimerkiksi sängyn päähän tuollainen.

Tässä se sitten on. Meidän pieni ja vaatimaton keittiö. Ei
se sen ihmeellisempi ole. :)

Mulla on tänäänkin siis vapaata, ei tie mitä keksin. Petjakin tulee koulusta jo puolen tunnin päästä. Mun pitäis varmaan kirjottaa TTY:n reksille, että mitä opiskelua se sellanen on, että kouluun mennää kymmeneen ja päästään kaheltatoista :D

Nojoo ehkä mä saan sen taivuteltua lähteen tänään Edeniin Nokialle. Onkohan siellä enää mitään ? Oon käynyt siellä joskus muksuna ja silloin siellä oli ainakin ihan mahtavaa :D Täytyy kattoo mitä tehään...

Ulkoilmailua

Siitä on taas pitkä aika, kun viimeksi olin täällä. Tuntuu vain, että on ollut koko ajan kiirettä eikä ole kerinnyt kirjottaa mitään. Mutta nyt mulla on aikaa! Mulla on tiistaisin aina vapaapäivä ja päätin tänään mennä vähän lenkille. Tuossa lähellä, noin kilsan päässä on Suolijärven ulkoilukeskus. En tiedä kuinka iso Suolijärvi on, mutta sitä kiertää purkkari ja sitten rantoja pitkin pieni kiva polku pitkospuineen. Maisemat tolla polulla on todella hienot! Ainakin omasta mielestäni. Tässä vähän kuvia sieltä. Onneksi ei tolloin vielä satanut (: Kuvat on puhelin laatua, valitettavasti :D