tiistai 30. huhtikuuta 2013

Meillekin tuli vappu !

Kaks edellistä päivää oli sitten menoa. Sunnuntaina järjestettiin tuol keskustassa poliisiasemalla poliisihuutokauppa. Kaupan oli lähinnä kadunvarsilta löytyneitä huonossa kunnossa, että ihan hyvässäkin kunnossa olevia fillareita. Käytiin Petjan ja sen kaverin kanssa tarkistaa meno siellä. Petjan kaveri halus käydä lähinnä kattoos löytyykö oma pyörä sieltä, kun se oli pöllitty. Ei löytynyt, eikä kyllä mullekaan mitään varteen otettavaa vaihtoehtoa. Niin mulla ei oo täällä vielä fillaria. Pitäs varmaan ostaa, mutta ei ole rahaa niin paljon. Se oli sitten ensimmäinen kerta kun olin huutokaupassa, ihan mielenkiintoista oli kyllä. Joku sai polkupyörän parilla kympillä ja jotkut pulittivat monta sataa.
Hmm, sitte päätin, että haluan tehdä simaa. Joo o ihan oma tekemää. En oo sitäkään tehnyt. Paitsi, että olempas :D Taidettiin lukiossa bilsan työkurssilla joskus tehdä, mutta sitä ei lasketa. Nyt päätin tehdä ihan itse. Hyvinhän se meni, mutta tajusin, että ei meillä oo mitään mihin laittaisin sen käymään, pulloja siis. Petja tuli lenkiltä, niin pakotin sen Ikeaan, kun siellä on sellasia hienoja lasipulloja kahdella eurolla, missä on semmonen vanhanaikainen lukitus.

Kaikki pullot oli loppunut. Vissiin joku muukin oli halunnut pullottaa simansa niihin :) Eipä siinä mitään. Kassojen lähellä kierrettiin vielä se löytönurkka, joskos siellä olis jotain kiinnostavaa. Ja siellähän oli! Ostettiin olkkariin hieno valkoinen vitriini. Se oli vähän kärsinyt kuljetuksessa ja saanut yhden naarmun, joten se myytiin halvemmalla. Saatiin satasella todella hieno vitriini, mihin saan kaikki mun kipot ja kapot näytille kauniisti :) Oli muuten hommaa purkaa se autoon mahtuvaksi, kun se oli tietysti koottu jo valmiiksi sinne löytönurkkaan. Ikea oli jo menossa kiinni, kun me hikihatus yritettiin purkaa sitä pienempään kokoon. Onnistuhan se, mutta kotona odotti taas sitten kokoominen. Ensin purettiin ja taas kootaan :D Ikea on... helppo :D Lopulta se istuu täydellisesti tänne meille.

Maanantaina siivosin KOKO päivän! Muutamaan tuntia lukuunottamatta. Aamulla puunasin pesuhuoneen lattian ja seinät. Pesin muutaman koneellisen pyykkiä. Sitten imuroin toisen puolen kämpästä. Päivällä oli pakko lähteä vielä bussilla Ikeaan kattoon jos saisin niitä simapulloja. Petja oli koko päivän Turun lähellä jossain työkeikalla. Nälkäkin tuli jo, joten söin Ikeassa lihapullat. Vatsa täynnä oli kiva lähteä seikkalemaan itse kauppaan. Simapullojakin oli saapunut, olin happy :) Tarttui sieltä mukaan vähän kesästä koristustakin kämppään. Kahden päivän sisään kaksi käyntiä Ikeassa tekee vain hyvää ;D

Kotona imuroin vielä toisen puolen kämpästä. Sitten koitti mun vapaapäivän kohokahdat! Siman pullotus ja vapun saapuminen meille. Koristelin vähän mein kotia serpentiinein ja ilmapalloin. Vappua me vietetään varmaan ihan rauhallisissa merkeissa täällä Tampereella. Olen tänään iltavuorossa töissä. Meile piti tulla vieraita, mutta he sairastuivat ikävästi mahatautiin, niin eivät viitsineet lähetä. Ehkä ihan hyvä päätös :) Keskiviikkona voitais käydä vapputorilla keskustassa ja teekkarinkasteen katsomassa totta kai.

Tässä kuvituksia mun viime päivistä.

Tuossa uusi vitriini. 





Terveelliset elämäntavat :)


Mun pojat :D
Vappupalloja!

Mun cosmot ja kuntolehdet sais myös vapun.


maanantai 22. huhtikuuta 2013

En oo jaksanut siivota. Kamalaa, kun tänään tajusin, että mein kämppä on aivan sekasin. Vähän viittin järjestellä sentäs enimmät tavarat sinne minne ne on "joskus" kuulunut :D Ei vain jaksata koko ajan pitää kaikesta huolta. Siivouksen lomassa mun oli aivan, siis ihan täysin pakko hakee alhaalta häkkivarastosta mun kesävaatelaatikko. Kesärimpsut ja talvipusakat vaihtoi siis kätevästi paikkoja. Toivon, että kesä on nyt oikiasti tulossa, en todellakaan halua enää kantaa talvivaatteita takasin ylhäälle.
Niin, eikä mulle riittänyt, että sain tuoda kesävaatteet vaatekaappiin. Piti mun tietysti fiilistellä ja kokeilla kaikkia ristiin ja rastiin. Siispä heiluin täällä melkein koko aamupäivän shortseissa, topeissa ja mekoissa :) Ihanaa <3 Tietysti kuvittelin olevani jossain etelän auringon alla juuri tuolloin. Kyllä täälläkin on tänään ollut todella ihana ja lämmin päivä. Loppupäivä menee sitten töissä iltavuorossa.

Kankaanpää kutsuu taas :) Lähden tänään vielä töiden jälkeen tai sitten huomenna aamupäivästä kotiin. Mulla on huominen ja tiistais vapaata, joten menen äiten ja elukoiden seuraksi vähäksi aikaa. Essi vipeltää virossa ties missä työharjottelus ja iskä on koko viikon mettäs. Siispä päätin pitää mammalle seuraa mun vapaapäivät. Ja pystyn ehkä keskittymään pääsekoeaineistoihin, kun Petjakaan ei ole "häiritsemässä" :D

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

F1-Mummot

Järvinäkymiä Hervannassa.



Ostin meille pienen piristyksen :)


Hii, elämäni ensimmäinen lasagne odottaa uuniin pääsyä :)
Ei siitä kyllä niin hyvää tullut. 




Pääsykoeprujut odottaa lukijaansa :)
Muuten kävin tänään sitten ensimmäisen kerran bussilla keskustassa sen jälkeen kun lopetin siivoushommat siellä. Mukaan tarttu uudet aurinkolasit, pirteän pinkki neule ja löysinpäs vielä halvalla "jokapaikkaan sopivan" mustan mekon :D
Teille pieni arvoitus:

Mistä tietää, että on tullut kevät ja kesä jo kolkuttelee?

Tietysti, siitä että mummot sähkörollaattoreillansa kisaa tuolla harjatulla asvaltilla miljoonaa :D Ihan totta, en tiedä onko muualla tapana, mutta näköjään ainakin täällä. Meinasin jäädä alle tänään kävellessäni bussipysäkille. Kaks mummoo tulee eka peräkkäin koneillansa ja sit toinen päätää ohittaa vielä oikealta puolelta. On siinä kans :D Ei siinä vielä, mutta kun se ohitettu mummo pistää vaan kaasua lisää. Melkein kuin formuloissa :DD

Näin kyllä leskenlehtiäkin maantien varrella :) Ihanaa, että kesä tulee. Kesän odotusta kaikille! :)

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Rahat tuli ja pian ne menee

Sain tänään ensimmäisen palkan nyt tuolta lidlistä. Ihan hyväsesti tuli, mutta harmittaa kuinka nopeasti ne tuolta katoaa. Välillä tuntuu, että rahaa vain menee taivaan tuuliin eikä sillä ole kerinnyt tehdä mitään järkevää kuin maksaa vuokra. Vois sanoo, että opiskelijalla on kurjaa, mutta niin on kyllä mullakin, vaikka en "vielä" opiskele. :D
Tästä palkasta rahaa menee kyllä ihan järkevään tarkoitukseen. Ilmottauduin tossa aamulla sellatteelle amk liiketalouden koti valmennuskurssille. Se on siis videokurssi ja saan kaikki samat matskut, kuin ne jotka käy sen paikanpäällä Helsingis. Toivottavasti siitä on jotain hyötyä, en haluis maksaa 210 euroa turhasta. Surkein asia tässä on se, että aamulla innostuneena menin tamkin sivuille kattoon millanen liiketalouden ennakkoaineisto on tänä keväänä. Joo o, ei se sitten enään paljoa hymyilyttänyt kun näin ne aineistot. 3 yhteensä, kaksi englanninkielistä jotain huubanbuubaa :D ja yksi suomenkielinen SOK-yhtymän vuosikertomus. Että näin. En tiedä mitä tostakin tulee, mutta aijon yrittää parhaani. Se on mun lupaus, niin itselleni kuin Petjallekin. En halua lähteä Tampereelta. ;/
Niin, toivottavasti tuo kurssi auttais siis avaamaan noita englanninkielisiä aineistoja vähän paremmin, kuin mitä yksin osaisin niistä selvittää. Kurssilta saan myös kertausta matematiikan saloihin, mikä on hyyvä asia, mutta pitää itsekin kerrata lukion kirjoja.

Tässä taas tällänen lyhyt information mun päivästä :D Neljäksi pitäis taas mennä töihin. Iltavuoro kymppiin asti. Jostain syystä pidän ehkä eniten noista illoista, vaikka menee aika myöhään kun pääsee nukkuun. :) Tänään saan olla jokin siivousvastaava, siivoan siis lattiat, ei tarvitse istua koko iltaa kassalla. Sitä ennen pitäs keritä käymään tokmannilla ostaa pyykinpesuainetta ja huuhteluainetta. Siel on joku hyvä tarjous :D 800g pyykkipulveria maksaa vissiin 1,99€ ja huuhteluaine 2 litraa 1,00€. Kannattaa käydä tokmannilla, jos teillä sellanen on :D
Saalistelen aina välillä noita tarjouksia, pystyy säästämään edes jostain :)
Nähdään taas ja hyvää alkavaa viikkoa ! :D

torstai 11. huhtikuuta 2013

Hei!... Ei tänne kuulu mitään uutta tai maailmaa mullistavaa. Lauantain ja sunnuntain olin sellasen pienen terroristin vahti. Hoidettiin vähän taas mun serkun koiraa. Sunnuntaina lähdinkin sitten kotiin kyläileen, kun menen vasta tänään töihin. Mulla oli siis alkuviikko ihan vapaata töistä. En tie miten on sattunut noin, mutta kiva käydä kotona :) 
Yhteishakukin tuli ja meni. En tiedä, miten käy, mutta hain kolmella opiskelemaan liiketaloutta tänne, poriin ja hämeenlinnaan ja sitte viimesen tuikkasin tänne tampereelle sosionomiksi. Liiketalouden valintakoeaineisto julkastaan nyt ens maanantaina. Aion myös ilmottautua valmennuskeskuksen itseopiskelu/videokurssille, jos se auttais mua pääseen kouluun vihdoinkin. On tässä vähän pessimistiset ajatukset, mutta jos nua lumet sulais ja kesä tulis niin kaikki ehkä kääntyis parhain päin. :) 

Jos joku joksus sattumoisin liikkuu Tampereella, tulkaa pliis poikkeen täällä mua piristääs tai jotain. Täälä on niin tylsää.