tiistai 4. syyskuuta 2012

Viimeisiä viedään!

Mulla on tänään viimeinen iltavuoro Lidlissä, mikä on mulle ilon aihe, koska en niin tykkää olla illoissa. Siellä pitää siivota ja on muutenkin melkein aina kiire. Lisäksi menen keskiviikkona vielä aamuvuoroon eli 7. Ja lauantaina on viimeinen työpäivä! Sunnuntaina kamat kasaan ja Hervantaan. Kankaanpäässä tulee kyllä käytyä melko usein, kun ei tuo välimatka niin suuri ole. Lisäksi piipahdan perjantaina Tampereella pienellä visiitillä, mutta siitä sitten myöhemmin lisää.


Tällä hetkellä mun huone kotona on tälläinen. Se on aika pieni, mutta mun tulee ikävä sitä ehkä pikkasen. Eilen kun oli tylsää vaihdoin siellä vielä vähän järjestystä. Laitin sängyn ikkunan edestä seinälle ja toin vanhan rukin tilalle. Minä ja Essi ollaan saatu mun edesmenneeltä kummisedältä vähän niinkuin perinnöksi tuollaiset rukit. Lisäksi eilen löysin kirpputorilta tollatteen risukoristeen, missä on helmiä liimattuna risuihin. Vien sen sitten meille parvekkeelle Hervantaan koristeeksi :)

Lisäksi eilen kirjoittelin osotteita yo kiitoskortteihin, varmaan tuli rustattua melkein 80 kirjekuorta. Teetin kuvat Kuva-centerillä. Kuvista tuli kyllä hienot, mutta on se kallista touhua.
Tässä yksi iso kuva. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti